Ottaa aika koville olla hermostumatta KELAn kanssa. Varsinkin ei-ihan-kaikkein-köykäisimmän työpäivän jälkeen. Ihan tosi. Olen niellyt ylpeyteni enemmän kuin nöyrästi ja kirjoittanut kohteliaita pyyntöjä ja etsinyt ties mitä papereita. Ettäs tiedätte.

Töissä olen taas ollu ilkeä kun olen kieltänyt esim. juoksemasta sisällä ja kietomasta hyppynaruja (kaverin) kaulan ympärille. Ja keskeytin päiväunilla Tero Pitkämäen lukeman sadun, en hetkeksi vaan lopullisesti. Kaksi poikaa itki sen takia. Kaksi. Eskari-ikäistä.