Tukilapsen perheen kanssa ei koskaan tiedä, mitä tuleman pitää. Lähipiiriin mahtuu niin monenlaista persoonaa, että sosiaaliset taidot (ja välillä ihan vain hyvät käytöstavatkin...) on toisinaan venytettävä äärimmilleen. Eilen paikalle sattuivat kanssani samaan aikaan äidin vanhemmat ja alkoholisoitunut sisko. Sisko ei minun nähteni ole koskaan ollut kovin paljon humalassa, mutta olutta tulee nautittua tasaiseen tahtiin vähintään sen verran, että muilla on pinna kireällä. Naiset kehittivät uskomattoman kinan siitä, haluaako vauva maitoa vai ei. Tai sisko lähinnä vaahtosi maidon antamisesta ja kohkasi siitä niin kauan, että äidillä paloi totaalisesti pinna. Ja ihan kyllä syystä. Äidin äiti ei sietänyt siskoa silmissään ollenkaan ja mollasi äitiä siitä, että tämä ylipäätään kutsuu siskoa kylään. Äidin isä taas jättäytyi (fiksuna miehenä) koko jutun ulkopuolelle mutta läksytti sitten tytärtään siitä, että pitää osata käyttäytyä sen verran hyvin, ettei huuda vieraiden aikana. Kohteliaasti mainitsin, ettei minua enää kukaan pidä "vieraana"...

Voi vain kuvitella, kuinka haitallisesti tuollaisissa tilanteissa oleminen vaikuttaa tukilapseeni. Tyttö on onneksi jo melko vanha ja tuntuu olevan henkisesti vankkaa tekoa, mutta tuollaiset tapahtumat eivät voi olla jättämättä jonkinlaisia jälkiä. Tilanteet rauhoittuvat onneksi melkein yhtä nopeasti kuin ovat alkaneetkin, ja eilinenkin ilta oli lopulta oikein mukava. ONNEKSI koko porukka suorastaan rakastaa minua ja on hyväksynyt minut lähes perheenjäseneksi, muuten eilisen kaltaiset illat olisivat vähän turhan rankkoja.