Ei tarvitse tehdä anopin kanssa töitä, ei. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada: anopin ja rasittavan lastenhoitajan tilalle olen saanut lievästi omalaatuisen lastenhoitajan. Ei päivää ilman kitinäämutinaamussutusta... Muksut sentään on ihan mahtavia (mitä nyt joku poikkeus pitää tietysti olla) eikä työkavereissa ole (sitä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta...) valittamista. Päinvastoin :) Ihan työstä työnteko silti käy, jos ei joka päivä niin vähintään joka toinen. Viikonloppuna olen onneksi "repäissyt" nukkumalla, katsomalla reilun määrän telkkaria, istumalla harjoituksissa, kirjoittamalla kokouspöytäkirjoja, syömällä hyvin ja tapaamalla kummitytön pitkästä aikaa. Ja halailemalla, reilun määrän. Niin ja askartelemalla, ja lahjomalla sitä suorastaan laiminlyötyä kummityttöä. Sunnuntai-illan iloksi kirjoittelen varhaiskasvatussuunnitelmia ja väritän muistipelin kortteja... kuulostaa ihan just niin hohdokkaalta kuin onkin.

Ensi viikko vaatii henkistäkin valmistautumista: mies, joka yleensä on pois viikot ja aika ahkerasti viikonloputkin, lomailee kotona koko viikon. Koko viikon!! Meinaa sentään lähteä vuorokaudeksi hommiin keskellä viikkoa, veikkaan että muuten menisi hermot viimeistään torstaina...

Pikkuveli lähti viikoksi New Yorkiin. En ole kateellinen, en :)