Viimeinen työpäivä oli mukava mut yllättävän rankka. Meinasin vetistellä ensimmäisen kerran jo ennen seitsemää! Ihan kunnolla itkin aamupalalla, kun (ihana ja niin kovin tärkeä) työkaveri kiitteli pojan hoidosta. Ja tein saman uudestaan puolilta päivin, kun sama mies kehui ja kiitteli vielä vähän lisää. Iltapäivä ja ilta meni kotona tosi haikeissa merkeissä, mut kyllä tämä tästä.

Vanhempien reaktiot siihen, että lopetan työt nyt, on tullu aika puskista. Useampi on ollu huolissaan ja varmistellu pomolta asti, että kai jatkan syksyllä. Vuolaita kiitoksia on tullu myös ihan kasvokkain. Niin paljon, että on alkanu itkettää ja melkein jo nolottaakin. En yhtään osannu ajatella, että musta on tykätty niin paljon! Ihanaa saada tollasta palautetta, tykkään työstäni ihan mielettömästi ja haluan ajatella, että se myös näkyy. Hyvä, jos niin tosiaan on.

Nyt pitäis sitte osata "lomailla" kuus viikkoa. Katotaan, miten käy. Sihteerin hommia olis hiukan, ja ainakin hyvä aikomus siivota vähän enemmänkin. Jos vaikka sitte sadepäivinä...

Eilinen päivä kului mukavasti hyvässä ja vielä paremmassa seurassa. Tiedäthän, että olet tärkeä, vaikkei ikinä nähdäkään?